Aivotreenit -hanke päättyy keväällä 2019
Uutinen

Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut STEA:n avustusehdotuksen ja reklamaatio Aivotreenit-hankkeen osalta ei tuonut tullessaan toivottua muutosta. Näin ollen Aivotreenit-hanke paketoidaan kevään aikana. Hanke toimii vielä toukokuuhun saakka. Ahaa! ohjaajat ja Ahaa! ohjaajakouluttajat voivat jatkaa Ahaa! ryhmien ohjaamista / kouluttamista ja materiaalin hyödyntämistä entiseen malliin, mutta valtakunnallinen koordinaatio päättyy hankkeen myötä kevään aikana. Elina lopettelee työt helmikuussa ja Elisa toukokuun lopussa. Eli Ahaa! –asioissa olkaa yhteyksissä Elisaan kevään aikana. Toivomme tietysti, että Ahaa! koordinaatio on mahdollista käynnistää uudestaan jossain vaiheessa, jos rahoituskuviot tulevaisuudessa ottavat tuulta alleen J. Päijät-Hämeen Muistiyhdistyksen alla toimiviin Ahaa! –vapaaehtoisiin ollaan yhteydessä kevään aikana (Ahaa! ryhmien ohjaus entiseen tapaan onnistuu kyllä). Verkostokirje tulossa keväämmällä ja siinä tiedotetaan sitten käytännön asiat ja yhteyshenkilöt jatkossa.

- Elisa ja Elina -